Kaijasia kutsutaan monella eri nimellä kuten esimerkiksi vanhentuneesti rakkauspapukaija (eng. lovebird) tai erottamattomat (ransk. les Inséparables, saks. die Unzertrennlichen). Nimi agapornis tulee kreikan kielen sanasta "agapein" (rakastaa) sekä latinan kielen sanasta "ornis" (lintu). Agapornisten sukua voidaan kutsua myös lempinimellä "aga". Entinen nimitys rakkauspapukaija viittaa nykyään enemmänkin ruusukaijasiin kuin koko sukuun, joten nykyisin suositeltavaa olisi käyttää yleisnimitystä kaijanen tai agapornis, sekä omaa lajinimitystä.

Kaijasten suku (Agapornis) tunnistettiin jo 1700-luvulla. Hämmästyttävintä on, että lajeista ensimmäiset tunnistetut olivat madagaskarinkaijanen (Agapornis cana) sekä savannikaijanen (Agapornis pullaria), joita on esitetty piirroksin jo vuonna 1603. Sepelkaijanen (Agapornis swinderniana) ja isokaijanen (Agapornis taranta) esiteltiin kirjassa Shelby's Parrots vuonna 1836. 1900-luvun alussa tunnistettiin myös ruusukaijanen (Agapornis roseicollis), todennäköisesti Itävallan kuningas Ferninand I:n yksityisestä lintukokoelmasta. Vähitellen on tunnistettu lisää lajeja ja niille alalajeja.

Kaijasten pitäminen lemmikkinä ja niiden massatuonti Afrikasta yleistyi vasta 1900-luvun alussa, jolloin jo huomattiin niiden olevan suhteellisen helppoja lintuja lemmikkeinä sekä olevan kasvatettavissa myös vankeudessa. Jo silloin oli ajoittaista myyntibuumia, joten kaijasten omistaminen pienenä papukaijana yleistyi nopeasti myös keskiluokkaisten parissa. Ensimmäiset rengassilmäiset lajit saapuivat Euroopan markkinoille heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kaijanen on aito afrikkalainen papukaija pienessä koossa, vain yhtä lajia lukuun ottamatta kaikki asuvat päiväntasaajan lähellä Afrikan mantereella. Se on hyvin ketterä, eloisa, leikkisä ja kekseliäs. Kaijaset eivät pääsääntöisesti kuulu niihin papukaijoihin, jotka oppivat puhumaan. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön, jotkut oppivat matkimaan vihellystä, erilaisia ääniä ja jopa muutamia sanoja. Kaijanen on kuitenkin suhteellisen äänekäs lintu omalla yksinkertaisella, metallinkirkkaalla laulullaan ja viheltelyllään.

Kaijaset ovat keskimäärin n. 15 cm pituisia, 50 g painoisia ja elää n.15 vuotta, hyvinhoidettuna jopa 20 vuotta. Se elää luonnossa isoissakin parvissa, lemmikkinä tulee toimeen yksin (jolloin se vaatii paljon seuraa ihmisestä), lajikumppaninsa kanssa tai jopa pienenä parvena isossa lentohäkissä. Reviiritietoisena lintuna sitä ei kuitenkaan tulisi laittaa samaan häkkiin muiden lintulajien kanssa, mutta hyvin pidettynä ja kasvatettuna se on sosiaalinen ja varauksella hyväksyy muutkin lajit yhteiselle alueelle.

Kaikki kaijaslajit ovat luonnolliselta väriltään rungoltaan vihreitä, joitakin värimutaatioita kuitenkin luonnostakin löytyy. Nykyisin on vankeudessa kehitetty reilusti yli 100 värimutaatiota, joiden väriperinnöllisyyttä tutkitaan koko ajan.

Kaikki kaijaslajit elävät Afrikan mantereella, lukuunottamatta Madagaskarinkaijasta, joka elää nimensä mukaisesti Madagaskarin saarella ja sen lähisaaristossa. Kaikki kaijaset elävät kuivan savannin reunamilla, paitsi sepelkaijanen, joka tiettävästi taas elää metsässä.

Joillakin lajeilla sukupuolen tunnistaminen saattaa olla hankalaa, mikäli koiraalla ja naaralla ei ole huomattavia sukupuolieroja ulkonäössä tai värissä, ja sukupuolen tunnistaminen voi olla mahdotonta ilman DNA-testiä. Sukupuolen tunnistamisessa apuna saattaa olla pienenpieni kokoero, tavallisesti naaras voi olla aavistuksen koirasta kookkaampi ja pyöreämpi. Halvin ja lempein tapa kuitenkin on seurata lintujen käyttäytymistä. Naaras on ehkä taitavampi ja ahkerampi pesänrakentaja, jos niille annetaan siihen mahdollisuus.

Kaijanen munii normaalisti 4-6 munaa ja hautoo niitä 21-23 päivää. Mikäli kaijaset eivät muni ollenkaan tai tekevät munia tuplamäärän, todennäköisesti häkissäsi on silloin kaksi samaa sukupuolta.