KAIJASTEN PESITYS
Lähes jokaiselle linnunomistajalle herää mielenkiinto pesitykseen jossain vaiheessa, vaikka se ei aina olisikaan järkevää. Myös linnut saattavat omatoimisesti munia, vaikka omistaja ei olisi sitä halunnutkaan.
Kasvattamiseen liittyy aina tietty moraali; pelkästään poikasten määrällinen tuotanto ei ole ihanne, vaan jalostuksessa pitää olla tietyt kriteerit. On siis olemassa ero kasvattajien ja pesittäjien kesken, ja siinä kuka tekee sen eettisesti oikein.
Ensimmäiseksi on omistajan tarkistettava, että kaikki on kunnossa ennen pesityksen aloittamista:
- Linnut ovat samaa lajia - ethän tee tarkoituksella hybridejä!
Ei siis riitä, että ne ovat "jotain" kaijasia, "jotain" rakkauspapukaijoja, vaan sinun täytyy todella tietää onko kyse ruusukaijasesta, viktoriankaijasesta tai naamiokaijasesta. Ja että molemmat ovat samaa lajia!
Otathan huomioon, että ruusukaijanen ja naamiokaijanen/viktoriankaijanen kyllä saavat keskenään eläviä poikasia, mutta nämä poikaset ovat steriilejä, eli ne eivät lisäänny. Naamiokaijanen ja viktoriankaijanen saavat taas lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, kaijasmaailman sekarotuisia, joita ei tule myydä lajipuhtaana eikä niitä tule pesittää.
Tässä kohtaa on hyvä myös miettiä miksi haluaa omalta pariltaan poikasia, edustavatko ne lajityypillisiä piirteitä ja ovatko ne standardin mukaisia, ovatko värimutaatiot soveltuvia pesimään keskenään ja mitä annettavaa suvullisesti pariskunnalla on populaatiolle.
Linnut kun voivat olla ihan onnellisia lemmikkejä ilman pesimistäkin.
- Pesivä pari ei ole liian läheistä sukua
Sisarparia EI KOSKAAN ole suositeltavaa pesittää. Linnuilla ei ole moraalikäsitystä siitä onko sukurutsaus moraalisesti hyväksyttävää, ihmisellä on. Sisaruksetkin siis pesivät keskenään, jos niillä ei ole riittävästi vaihtoehtoja puolison valintaan.
Mikäli et ole täysin tietoinen lintujesi sukulaissuhteista, on aina turvallisempaa hankkia kummallekin uusi, erisukuinen puoliso eri paikoista. Liiallinen sisäsiittoisuus lisää perinnöllisiä vikoja ja sairauksia.
Sukusiitos: http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/artikkelit/sukusiitos.htm
- Linnut ovat eri sukupuolia
Pesinnän onnistumiseksi tarvitaan koiras ja naaras. Kaijasten kohdalla sukupuolen tunnistaminen ei ole helppoa, joten DNA-testit ovat lähes välttämättömyys asian selvittämiseksi nopeasti.
Kaksi naarasta tai kaksi koirasta voivat hyvin "leikkiä kotia". Ensimmäisessä tapauksessa tulee usein munia, jotka ovat hedelmättömiä ja niitä saattaa tulla paljon. Jälkimmäisessä tapauksessa rakennetaan vain pesä.
DNA-testaus:
http://www.geschlechtsbestimmung.de/
http://www.laboklin.de/
- Linnut ovat terveitä ja hyväkuntoisia
Ei ole mitään järkeä teettää poikasia, jos emolinnut ovat sairaita ja huonokuntoisia, sillä tämä stressaa niitä vielä enemmän. Rakkautta on myöskin olla pesittämättä, mikäli linnuilla ei ole jalostuksellisesti lajille mitään annettavaa; ihmisen rakkaus omiin lemmikkeihinsä ei tätä ole.
On myös osattava poistaa jalostuksesta pariskunnat, jotka tuottavat viallisia tai kuolleita poikasia. Myös poikasiaan nyppivät emolinnut eivät ole jalostuslintuja jatkossa.
- Lintujen ikä on vähintään vuosi, mielummin jopa kaksi vuotta
Ennen pesinnän aloitusta on hyvä antaa linnuille monipuolista ja vitamiinipitoista ruokaa, huolehdittava valon riittävyydestä (lintulamppu) ja lisättävä ilmankosteutta (kostutin).
Pesintähäkki on sijotettava rauhalliseen paikkaan. Häkki sisustetaan pesintään sopivalla materiaalilla, kuten oksilla, joita emolinnut saavat sitten itse kantaa pesään sitä sisustaessaan. Tärkeää on muistaa valita häkkiin sellaista materiaalia, joka ei heti pilaannu, sillä häkkiä ei juurikaan saa siivota pesimisen aikana (kaikenlainen emojen häiritseminen pitää laittaa minimiin).
Kaijasille sopii undulaateillekin käytetty pönttöluokka, jossa on avattava katto ja vaakasuorassa tilaa kahdelle linnulle. Pöntön pohjalle laitetaan purukerros ja lopun sisustamisen saavat emolinnut itse tehdä, sillä se työ auttaa niitä saavuttamaan sopivan pesimävireen.
Pönttö sijoitetaan häkissä siten, että itse pääset hyvin tarkastamaan tilanteita ilman, että joudut häiritsemään emoja. Eli lähelle oviaukkoa, mahdollisimman ylös, mutta siten, että pystyt itse vaivatta kurkistamaan pesään tarvittaessa. Pöntöissä on erilaisia kiinnityssysteemejä, on pönttöjä, jotka asennetaan häkin ulkopuolelle, toiset taas sisäpuolelle. Ulkopuolisissa on se vaara, että linnut itse tai jokin ulkopuolinen taho (perheen muut linnut, eläimet tai lapset) saavat katon auki liian helposti.
Ilmankosteus on erittäin tärkeä pesinnän aikana. Se auttaa myös poikasia kuoriutumaan munasta. Pahimmillaan liian kuiva ilma tappaa sekä poikaset että naaraan. Myös tuoreet oksat lisättynä häkkiin usein antaa emolinnulle itse mahdollisuuden säädellä pöntön sisäistä kosteutta.
Pesänrakennusvaihe on yksi syy miksi kaijaset ovat suosittuja pidettäväksi avikulttuurissa. Ruusukaijanen silppuaa kaiken sopivan materiaalin pitkiksi suikaleiksi, jotka se piilottaa höyhenpukunsa sekaan ja kantaa siten pesään. Pahimmillaan se muistuttaa pientä piikkisikaa töröttövine paperisuikaleineen ja osanpätkineen ennenkuin katoaa pöntön uumeniin. Rengassilmäiset kaijaset taas rakentavat pidemmistä oksista upean ja tiiviin kupolimallisen pesän eteiskerroksineen ja hautomaosioineen pöntön sisään.
Parittelun jälkeen ensimmäinen muna ilmestyy pesään viimeistään parin viikon päästä. Munia tulee n. joka toinen päivä, 3-6 kpl. Naaras hautoo munia keskimäärin 21-25 vuorokautta ja ne kuoriutuvat munintajärjestyksessä. Hyvin tyypillistä on, että ainakin yksi muna jää kuoriutumatta, se on yleensä hedelmätön vararavinto, jota ei tule poistaa pesästä. Mikäli ensimmäisestä munasta on kulunut yli 35 päivää eikä mitään ole kuoritunut, on pesintä epäonnistunut.
Naaras ei yleensä juurikaan poistu pesästä haudonnan aikana. Se käy ehkä nopeasti syömässä ja juomassa, joskus kylvyssä ja välillä lisäilee pesämateriaalia. Pääosin koiras kantaa sille ravinnon pesään ja vahtii pesän turvallisuutta ulkopuolella muina aikoina. Haudonta aikana vältetään kaikkea häirintää, kuten häkin siivousta tai siirtelyä.
Poikasten kuoriuduttua alkaa koiraan suuri urakka ruokkijana. Emon lisäksi sen tehtävänä on kantaa ruokaa poikasille. Helpottaaksesi koiraan urakka, varmista ruuan laatu monipuoliseksi ja helposti sulavaksi, sillä koiras oksentaa kuvustaan ruuat. Tässä vaiheessa viimeistään häkissä on hyvä olla seepiansuomu, jodi- ja kalkkikivi sekä munaruokaa. Runsas viherravinnon tarjonta auttaa poikasia kasvamaan vahvoiksi ja elinvoimaisiksi. Hyödynnä myös kesäaikana luonnon hyvät antimet kuten voikukat ja niiden lehdet, piharatamo, vesiheinä ja nokkonen. Itse voit myös kasvattaa pinaattia, salaatteja ja lehtiselleriä. Idut ja oraat ovat myös hyvää ravintoa.
Poikaset syntyvät sokeina. Vältä liiallista pöntön availua, sillä ne tarvitsevat pöntön hämäryyttä silmän kehityksen kannalta. Vältä myöskin poikasten käsittelyä tässä vaiheessa. Mahdolliset kuolleet on poistettava pöntöstä, mutta muuten pönttöä ei pidä mennä siivoamaan pesinnän aikana, vaikka se likastuisikin. Anna emojen huolehtia poikasten ruokinnasta, sillä tämä on tärkeää poikasten suolen toimivuuden kannalta.
Toisella viikolla poikasten silmät ja korvat alkavat avautumaan. Vauvauntuvan sekaan ilmestyvät myös ensimmäiset sulkatupit. Untuvapeitteinen nahkapallo alkaa näyttämään rumalta mutanttilinnulta ennenkuin kaikki sulkatupit tulevat esiin, ja hiljalleen poikanen alkaa muistuttamaan pientä kaijasta. Toisella viikolla on hyvä myös rengastaa poikaset numeroiduilla umpirenkailla.
Poikaset pysyttelevät pesässä tiiviisti ensimmäiset neljä viikkoa. Vähitellen emo siirtyy pöntöstä poisa ja koiras jatkaa urakkaansa pääasiallisena poikasten ruokkijana. Satunnaisesti poikaset alkavat siirtymään lähemmäs pöntön suuaukkoa, jopa sen ulkopuolelle kerjäämään ruokaa vanhemmiltaan. Poikasten henkisestä kehityksestä ja sulkapuvun kehityksestä riippuen ne vähitellen poistuvat pesästä pidemmiksi ajoiksi ja aloittavat lentoharjoitukset. Normaalisti ne jo 6 viikkoisina lentävät parven mukana, mutta nukkuvat vielä yönsä pöntön turvassa. Kahdeksan viikkoisina ne opettelevat jo itse ruokailua.
Kaijasten henkisen kehityksen kannalta olisi tärkeää, että poikasten annettaisiin olla vanhempiensa/parvensa seurassa 12 viikon ikään asti. Täten ne oppivat enemmän parvikäytösestä ja oppivat olemaan "kaijanen".
Tärkeää on myös tarjota poikasille tässä iässä mahdollisimman monipuolista ruokaa, sillä terveelliset tavat on helpompi opettaa poikaselle kuin vanhemmalle kaijaselle. Tuoreilla ruuilla tarjotaan monenlaisia makuelämyksiä ja kokemuksia, aivan kuten ihmislapsillekin kiinteään ruokaan siirryttäessä. Poikaset ovat uteliaita ja maistelevat mielellään kaikkea.
Heti kun poikaset ovat poistuneet pesästä, tulee pönttö poistaa häkistä. Joskus naarailla on tapana olosuhteiden salliessa tehdä toiset munat heti perään, mutta pieni tauko on suotavaa rankan pesinnän jäljiltä. Pönttö tyhjennetään, pestään ja desifioidaan seuraavaa pesintää varten ja laitetaan odottamaan varastoon, pois emolintujen näköpiiristä.
Kun tulee aika luopua poikasista, huolellisena ja tunnollisena kasvattajana etsit hyvät kodit poikasille ja pidät huolta ettet myy sisarparia jalostustarkoituksessa samaan kotiin. Ruusukaijasille saa kyllä helposti Suomessa erisukuisia puolisoita poikasille. Muiden lajien kohdalla ehkä hieman saa nähdä vaivaa.
Aiemmin mainittu rengastus on hyvin suotavaa kaijasille. Tällä tavoin kukin lintu on identifikoitavissa tietyksi yksilöksi ja mahdollisesti tietyn kasvattajan tuotokseksi. Tämäkin auttaa sisäsiittoisuuden välttämistä. Lisäksi poikasia myydessä on hyvä tehdä niille syntymätodistus, pieni sukuselvitys ja kauppakirja.