| Periaatteitamme: |
|
Pidätämme täyden oikeuden valita itse sopivat linnut uuteen kotiin ja myös oikeuden valita linnuillemme sopiva koti. Toisin sanoen jokinlainen lintukokemus, eläimistä huolehtimisen vastuu ja terve maalaisjärki ovat edellytys lintujen hankinnassa, kaikille emme lintujamme todellakaan myy. Alaikäisille myymme vain huoltajan läsnäollessa. Hinnat vaihtelevat lajin, värin ja poikaskoon mukaan tapauskohtaisesti. Varauksia emme ota tietyn värin mukaan, sillä takuuta sellaisen syntymisestä emme voi antaa, ellei varaaja omaa todella pitkää kärsivällisyyttä. Takuuta emme anna myöskään sukupuolista ilman lisämaksullista DNA-testiä (ei aina mahdollista jokaisen yksilön kohdalla erikseen, pitää testata koko poikue, mielummin useampi poikue/yksilö kerrallaan). Emme myy sisarpareja samaan talouteen ilman
erityistä syytä liian läheisen sisäsiitoksen
välttämiseksi, emmekä myy eri lajeja puolisoiksi
toisilleen. Poikasia ei myöskään oteta
käsinruokintaan ilman erityistä syytä. Vaikka poikaset
ovatkin tottuneet ihmiseen ja paljon käsiteltyjä,
käsikesyinä niitä ei myydä,
lopullinen kesyys riippuu aina uudesta omistajasta. En myöskään myy pesiviä
pariskuntiani tai yksittäistä aikuista, vanhempaa lintua kuin
suuressa poikkeustapauksessa. Jokainen lintuni on minulle rakas
perheenjäsen, josta luopuminen on kuin oman lapsensa
poisantamista. Samasta syystä en pesitä lintujani usein. Poikaset luovutetaan vasta kun sulkapeite on täysin kehittynyt, syövät kunnolla itse ja on oppinut parvikäytöstä. Hinta sisältää yleensä rengastuksen, mukana myös pieni sukuselvitys ja taustaa emolinnuista sekä kirjallinen myyntisopimus. |
| Tiedustelut: |
|
Kaikki tiedustelut vain ja ainoastaan puhelimitse: |
| HUOM! |
|
Kun soitat, esittele itsesi selkeästi nimelläsi ja tarkista, että numeronnäyttö on päällä, harvoin vastaan salaisiin numeroihin tai puhun ihmisten kanssa, jotka eivät esittele itseään. Jos olet alaikäinen, anna huoltajasi soittaa ainakin ensimmäisen kerran. En vastaa tekstiviesteihin ja harvemmin
sähköpostiinkaan. Keskustellessani kysyjän kanssa
puhelimessa saan paremmin tarvitsemaani tietoa mahdollisesta
kotiehdokkaasta. Linnut eivät ole minulle kauppatavaraa, jotka
myydään vain rahan takia, vaan jokaisen poikasen myyn
rakastetuksi perheenjäseneksi, jonka hankintaan on perehdytty
huolella eikä se ole hetken mielijohde. Olethan myös lukenut lajeista ja hankinnasta ennen soittoasi? Ei siis riitä, että haluat jonkun agaporniksen, tarkka laji pitää olla tiedossasi. Toisinsanoen en kasvata rakkauspapukaijoja, vaan kolmea eri lajia kaijasia: ruusukaijasia, viktoriankaijasia ja naamiokaijasia. Huolehdithan, että linnuilla on ennen
kotiutumistaan olosuhteet kunnossa, toisinsanoen häkki on tilava
(vähintään se 1m leveä), lintulamppu on hankittuna,
hyvälaatuista ruokaa, tarvikkeita, vitamiineja yms on jo
odottamassa tulokkaita. |