Agapornis personatus (Reichnow 1887)
myös Agapornis personatus personatus tai Agapornis personata;
engl. Masked lovebird, Personata lovebird;
saks. Schwarzkoepfchen (mustapää);
puhekielessä "personata" tai "naamio".

kuvaus:
Pääväri rungossa vihreä, kasvojen etuosa ja posket ruskehtavan mustat; pään takaosa hämärtävän oliivi; rinta keltainen; kyljet ja pyrstönalunen kellertävän vihreä; alaselkä tummansininen; siipien alapinnat harmahtavan siniset ja vihreät; pyrstö vihreä, uloimmat sulat oranssinkeltaiset muuttuen mustiksi. Valkoinen rengas silmän ympärillä. Nokka kirkkaanpunainen. Iris tummanruskea, jalat harmaat.

Sinisiä mutaatioita esiintyy myös luonnossa. Myös monia muita värimutaatioita kehitetty vankeudessa, jotkut saatu aikaan hybridijalostuksella nyasan kanssa.

koko:
pituus 16 cm, paino koirailla n. 48g, naarailla 55 g

asuinalue:
Pohjois- ja Keski-Tanzania, Mbeyasta ja Njombesta pohjoiseen Manyarajärvelle ja Meruvuoristoon. Kiinniotettuja lintuja on paennut parvittain Lounais-Keniaan ja Tanzanian rannikoille (Tanga ja Dar es Salaam)

elinalue:
akaasia- ja adansoniamaat, orapensaat savannilla ja avoimet ruohomaat; 1100 - 1800 m merenpinnasta.

elintavat:
normaalisti 20 - 80 linnun parvessa pesintäajan ulkopuolella, voi kokoontua kultivoiduille alueille ja viljapelloile isommissakin parvissa. Ryhmä muuttaa jatkuvasti. Kuivankauden pesijä, maaliskuusta huhtikuuhun, myös kesäkuusta elokuuhun. Kupolinmuotoinen pesä rakennetaan puuhun ohuista oksista ja kaarnan suikaleista.

ravinto:
Luonnossa siemenet, vilja, marjat, nuput. Vankeudessa siemenseokset, kanariansiemenet, nigerinsiemenet, auringonkukka, viljat ja hirssit (myös idätettynä), puolikypsä ruoho ja vilja, tarjottava paljon viherravintoa, hedelmiä ja vihanneksia, idätetyt ruuat, myös munaruoka. Nuorille linnuille säännöllisesti myös C-vitamiinia ja mineraaleja.

Muuta:
Keskiverto metelöitsijä; aktiivinen; kova pureskelija; nauttii kylpemisestä. Voidaan pitää yhdessä saman lajin kanssa tai mahdollisesti myös viktoriankaijasen. Jos tila on liian pieni, saattaa esiintyä konflikteja. Rauhallinen tilavassa aviaariossa. Luonteeltaan hieman ujompi ja pelokkaampi verrattuna viktoriankaijaseen.

Säännöllinen pesijä, kun oikea pari muodostuu. Pesii läpi vuoden sisätiloissa, pääajankohta keväisin; sisustaa pesän tuoreilla oksilla, joista repii kaarnan pois; kantaa tarvikkeet nokassaan; munii 3 - 6 munaa (munan koko 23,3 x 17.0 mm, paino 3.8 g); hautoo n. 22 päivää. Suositellan pesitettävän maksimissaan kaksi kertaa vuodessa.

Hybridien jalostamista ja käyttöä jalostuksessa tulisi ehdottomasti välttää, samoin huonomaskisten ja oranssirintaisten naamiokaijasten. Pesintä ei ole niin helppoa kuin ruusukaijasten tai viktoriankaijasten. Naamiokaijanen on herkempi häiriintymään ja pesän kosteustasapainosta on pidettävä huolta, samoin kuin vanhempien ruokavaliosta. Laji juo vettä poikkeuksellisen paljon ja usein. Tarvitsee päivittäin tuoreita, kosteita oksia pureskeltavaksi.

Sukupuolen voi erottaa mm. valkoisen silmärenkaan muodosta ja koosta; naaraan rengas on isompi ja muodoltaan ovaali, koiraan pienempi ja pyöreämpi. Myös koiraan maski saattaa olla mustempi kuin ruskeasävyisemmän naaraan. Naaraan rinnassa värirajat saattavat olla epätarkemmat kuin selkeärajaisemman koiraan. Myös kooltaan naaras on usein hieman isompi.

Lajin löytäjänä pidetään saksalaista ornitologia Anton Reichnoffia. Häkkilintuna ensimmäinen havainto Amerikassa v. 1925, laji saavutti Euroopan markkinat v. 1927

Ensimmäinen sininen mutaatio ostettu suoraan Afrikasta villilintuna pyydystettynä v. 1927, ensimmäiset vankeudessa kasvatetut siniset poikaset kuoriutuivat Ranskassa 1932. Resessiivinen keltainen väri kehitettiin Yhdysvaltojen Californiassa 1935. 1950-luvulla Japanissa kehitettiin myös valkoinen mustalla maskilla sekä myös kokovalkoisia naamiokaijasia. Nykypäivänä naamiokaijasista löytyy useita värimuotoja.

Suomessa laji on yleistynyt vasta viime vuosina suuren tukkutuonnin johdosta. Väreistä täällä on tavattu yleisimmin vihreää ja sinistä, myös muutama violetti ja mahdollinen kirjavuustekijä..