Sivu-uudistuksen jäljiltä tämä sivu on vielä kesken. Tulethan myöhemmin uudelleen? Vanhoina juttuina tulossa pieni tarina sukellusretkestäni kesältä 2003 ja Tampereen russelitapaamiselta syksyllä 2003 sekä veljeni Tahvon kuva.

12.06.2004
Russeli metsästää

Olen joutunut arestiin ollessani hieman... hmmm... tuhma. Ainakin mamman mielestä. Omasta mielestäni toteutin vain minulle annettavaa tehtävää. Päätehtävänäni on tietysti olla puhdas hiirikoira, tai hiirenloukku kuten mamma sanoo. Joka tapauksessa eräänä päivänä mamman siivotessa lintuhäkkejä jotain ruskeaa vilahti häkin takaa kaapin alle. Olin juuri silloin tarhassa ja mamma tuli juoksujalkaa minua hakemaan jahtiin eikä huomannut sulkea ruusukaijasten häkinovea.

Minä juoksin reippaasti sisälle suorittamaan toimeksiantoani ja sainkin pian hajun kutsumattomasta vieraasta. Ja juuri kun olin paikantamassa tuota hajunlähdettä, jotain vihreää tipahti suoraan eteeni. No enhän minä voinut tietää sen olevan kiellettyä, vaan nappasin sen heti suuhuni. Samassa mamma päästää hyytävän kiljaisun! En tiedä kuka meistä säikähti eniten moista, mutta sen verran pelästyin, että pudotin saaliini ehtimättä sitä edes puraista. Mamma juoksee viereeni ja nostaa saaliini lattialta ja kiroaa minua. Samalla vasta tajuan, että olinkin vahingossa siepannut mamman lentokyvyttömän linnun, joka oli hypännyt häkistä lattialle juuri silloin, kun olin suorittamassa tärkeää tehtävääni.

Kyllä minua nolotti, sillä niin monet kerrat olen saanut kuulla saarnan mamman lintujen koskemattomuudesta. Mutta aina kun mamman silmä välttää, kyllä minä vähän tykkään lintuja kiusatakin. Lintujen seuraaminen onkin minulle parempaa viihdettä kuin telkkari. Joka tapauksessa mamma oli hirmu vihainen minulle. Onneksi en ehtinyt vahingoittaa Raasu-ruususta, ainoastaan sulkia irtosi kiitettävä määrä. Sitten mamma vei minut arestiin.

Tai eihän se mikään aresti varsinisesti ole. Mamma nimittää sitä koppihoidoksi, mutta oikeasti minä muutin kenneltiloihin Nadi-dobberin seuraksi. Nadi kun ei oikein hyvin tule toimeen muitten koirien kanssa, se joutuu asumaan aina välillä kennelissä, etenkin juoksujen aikaan. Joka tapauksessa meillä oli pieni kahakka ensin Nadin kanssa, kunnes taas muistin että isompaa on parempi totella. Pienen kärhämän seurauksena sain kuonooni pienen haavan. Mutta olisitte nähnyt mitä minä tein Nadille... Sen jälkeen olemme taas olleet kavereita.

Miten sitten kävi sille hiirelle? Sitä ei kukaan tiedä, mutta sen koommin ei mamma ole nähnyt mitään epäilyttävää.